lauantai 14. syyskuuta 2013

Ikkunakarmin uusi elämä ja keittiöjuttuja.

hei!

Nyt tuli minun mittapuussa aika pitkä tauko bloggailuun, mutta taas jatkuu! :)
Keittiöstä on tehnyt mieli jo pidempään laittaa enemmänkin juttua, mutta siellä on ollut aina jotain vähän kesken, ja en ole kyllä nytkään aivan tyytyväinen, sillä haluaisin maalata ruskeat kaakelit kermanvalkoisiksi. Maalaankin pian, kunhan keksin sopivan maalin.

Olin jo pidemmän aikaa katsellut "sillä silmällä" tätä vanhaa kahden ikkunan karmia.......tiesin että siitä tulee vielä jotain...mutta mitä?


No, se on nyt selvinnyt! Siitähän tuli ihana hylly keittiöön!




Kuva varmaaan kertoo mitä olen sille tehnyt. Laitoin vanhoista laudoista taustan hyllyyn ja laudoista myös hyllylevyt. Vähän hioin karmia vieläkin kuluneemman näköiseksi. Karmissa oli muutamia naulanreikiä, joten laitoin niihin nauloja ja siten hyllyyn saa tarvittaessa jotain myös ripustettua. 

Pakottava hyllyntarve tuli kun luin talo&koti-lehteä, jossa oli tällainen ihana hylly:


Aivan toisenlainen kyllä, mutta tuohon kuvan tunnelmaan ihastuin. Vähän samaa on minunkin hyllyssä nyt. Vielä haluan ostaa jonkun tuollaisen ihanan valoköynnöksen.


ihanat pastellisävyiset keittiöpyyhkeet ovat uusi innostukseni kohde. 

Pieniä muutoksia täytyi taas tehdä keittiöön tämän hyllyn saapumisen takia. Valkoinen kattokoukusto sai paikan nyt ruokapöydän yläpuolelta. Saapa nähdä  miten toimii. Siihen sai kätevästi ripustettua myös servettitelineen.


Niin ja meillä on ihana uusi keittiön kattovalaisin! Sekin oli kirpputorilöytö. Aivan uuden veroinen. Mielestäni se oli kuin tehty meidän keittiöön.


Tässä muutama muukin kirppislöytö keittiöön:



tosi pikkuisia ihania peltipurkkeja


Naulakkojen keltaiset kukat maalasin valkoisiksi ja sain niistä kivat keittiöpyyhenaulakot. Jostain syystä minulla ei ollut ennestään minkäänlaista naulakkoa keittiössä.


Yhden ihanan minipeltipurkin laitoin sokerikoksi pöytään. Tykkään ostaa ruokosokeria nykyään. Ehkä se on hitusen myös terveellisempää kuin tavallinen.

 




ihana lamppu vai mitä?

Olen lähiaikoina ollut vähän enemmän innostunut taas ruokajutuista. Olen sekoitellut lapsille terveellisiä murosekoituksia ja yhtenä päivänä tein kivan salaattipöydän lapsille. Salaatti maistui hyvin kun sai itse valita mitä sinne laittaa.



Maistui minullekkin! Tietysti paljon salaatinkastiketta täytyi olla. :) Niin ja paistoin krutonkejakin valkosipuliöljyssä, nam!

Eilen ostin pari ihanaa ruukkuruusua. Aina on elämässä sen verran juhlan aihetta. <3





Kyllä vain lapset, koti ja keittiö on niitä ihanimpia asioita. Sanoisinko että ne on se mun juttu! Viihdyn niin hyvin kotona etten halua täältä paljonkaan poistua. Toki mieluusti poistun elokuviin ja syömään ihanan mieheni kanssa, ja shoppailemaan.....ja ikealle...ja kahvilaan...ja lenkille....no mutta se siitä.

Toivottavasti tykkäsitte keittiöstä. Laitan seuraavaksi keittiökuvia sitten kun se on mielestäni täydellinen!

Nyt ihanaa lauantaita lukijoille!

<3:llä: Janette










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kommentit ovat erittäin tervetulleita! :)